Henkilökunta
Tutustu osaavaan ja ystävälliseen henkilökuntaamme Tutustu henkilökunnan tuotoksiin
Niina Pirttikoski

Marika Runtti-Kansanaho
Hei, olen Marika. Toimenkuvaani kuuluvat geelikynnet, kesto- ja geelilakkaukset, ripsienpidennykset, sekä lash lift. Urani aloitin vuonna 2008, jolloin kävin ensimmäisen kynsikoulutukseni. Koulutuksen jälkeen harjoittelin silloisen leipätyöni ohella iltaisin ja viikonloppuisin. Uskalias harppaus tuli otettua vuonna 2010, jolloin aloin yrittäjäksi.
Ammattitaitoani olen ylläpitänyt ja kohentanut vuosien varrella erilaisten koulutusten kautta. Ensimmäisen ripsikoulutuksen kävin vuonna 2011 ja Lash lift -koulutuksen vuonna 2018. Tässä työssä ihaninta on asiakkaat ja se, että oma luovuus asiakkaan toiveiden tukena tuottaa aina uutta väriloistoa ja asiakkaalle mieluisan lopputuloksen. Tervetuloa meille huippuihanan tiimimme hoidettavaksi!

Nea Pesonen
Hei! Olen Nea. Olen toiminut kosmetologina vuodesta 2022 lähtien. Parasta työssäni on tarjota asiakkailleni rentouttava hemmotteluhetki arjen kiireiden keskellä sekä tuoda hyvää mieltä kauneudenhoidon ja hyvinvoinnin kautta. Eniten sydäntäni lähellä ovat erilaiset kasvohoidot, joissa pääsen yhdistämään tuloksellisen ihonhoidon sekä täydellisen rentoutuksen. Asiakkailtani saankin usein erityistä kiitosta rentouttavasta hieronnastani sekä varmasta ja huolellisesta työskentelyotteestani. Kosmetologisten hoitojen lisäksi palveluihini kuuluvat geelilakkaukset, ripsien kestotaivutukset sekä kulmakarvojen laminoinnit. Osaan myös viittomakieltä, mikä mahdollistaa sujuvan ja lämpimän palvelukokemuksen myös viittomakielisille asiakkaille.
Lämpimästi tervetuloa!